Mitä asiakkaamme sanovat?

Ostimme keväällä 2017 Veto 2 saunakiukaan. Ollaanko tyytyväisiä? Kyllä tosiaan. Sauna ihastuttaa vieraitamme ja meitä yhä uudestaan.

-   Tammikuu 2024, L.T.

Uusi Veto kiuas olisi kyllä myös miellyttänyt, mutta onhan se hienoa näinä aikoina, jos on sellainen kiuas, johon voi tehdä näinkin pitkän ajan jälkeen kustannustehokkaasti ensimmäisen vastusten vaihdon! (kiuas ostettu n. 80-luvulla)

-   Tammikuu 2024, Risto

Haluaisimme vielä kiittää Suomen parhaasta kiukaasta❤️! Saunottu todella paljon! Olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä! 

-   Tammikuu 2024, M.M.

50-luvun lopulla hankittu VETO puukiuas on edelleen käytössä. Nyt vasta alkaa näyttää siltä, että takaseinä on menossa puhki. Siihen aikaan ei vielä ollut ilmankostutinkaukaloa näissä. Meidän mielestä paras kiuas, mikä voi olla.

-   Mies Kevätmessuilla

Ai teilläkin on tämä kiukaiden Rolls Royce!

-   Nuohooja, pariskunnan mökillä Vanajavedellä

Ostin nykyisen asuntoni 7v sitten ja ajattelin että siellä ollut vanha sähkökiuas lähtee heti vaihtoon. Otin kuitenkin ensin löylyt tällä Veto-merkkisellä kiukaalla. Olin niin vaikuttunut sen antamista löylyistä, että kiuas jäi asuntoon. 

-   Mies, Helsinki

Jos joku joskus Turunseudulla empii kiukaan ostoa, niin lähettäkää meille koesaunomaan. Tulee varmasti kaupat, niin paljon ovat asiakkaat kiuasta kehuneet.

-   www.jarvela.fi, Turku

Sauna lämmitetään joka toinen päivä. Meidän mielestä kymmenen pisteen kiuas. Saunassa on 30 vuotta vanha SK8 mustalla ulkovaipalla.

-   Pariskunta Habitaressa

Edellisen kiukaan puun kulutus oli 8,2kg yhden tunnin saunomisen aikana, VETO kiukaalla se on keskimäärin n. 4kg. Minun saunassa puun kulutus laski siis lähes 50%.

-   Mies, mökki saaressa ja polttopuu vaikeammin saatavilla

Hienon simppeli idea, savukaasujen kierto ja ilmankostutin yhdessä, miten hienosti ajateltu. Näinhän sen pitääkin mennä.

-   Mies, Uusimaa

Tunne saunassa, kun istun lauteille ja heitän ensimmäisen kauhallisen vettä vanhalle VETO sähkökiukaalle, ja pehmeän kuuma kostea löyly täyttää saunan. Se hetki on hieno.

-   Mies Kevätmessuilla

Sauna lämpesi yhdellä pesällisellä 80 asteeseen, kun taas vanha kiuas lämmitti yhdellä pesällisellä vain 50 asteeseen. Ero on siis todella merkittävä.

-   www.jarvela.fi, Turku

Meillä on mökillä VETO kiuas ja hyvin toimii! Ainoa oikea puukiuas.

-   Pariskunta Kevätmessuilla

Saunojen Artek!

-   Lempisauna-osastolla kuultua

Kiukaan piti olla perillä maanantaina, mutta oli asennuspaikalla jo perjantaina, 25 tunnin kuluessa tilauksesta. Tällainen aikataulujen pitäminen on tänäpäivänä todella harvinaista ja siitä iso kiitos.

-   Markku L., Turku

Isoisän mökillä oli vanha VETO kiuas, sellainen vanhempi korkeampi malli. 50-luvulla ostettu. Seuraava VETO puukiuas haettiin 20 vuotta sitten. Kiuas toimii edelleen, uusimme hiljattain vain ilmankostuttimen. Löylyt ovat erinomaiset.

-   Mies, Helsinki

Kiuas on käytössä avantosaunalla ja ovi käy tiuhaan tahtiin tuoden paljon kylmää ilmaa sisälle. Tästä huolimatta sauna ei jäähdy alle 90 asteen ja löylyäkin tulee asiakkaiden mukaan enemmän kuin riittävästi. Kiuas myös kuluttaa vähemmän puuta kuin vanha samantehoinen.

-   www.jarvela.fi, Turku

Ostin VETO kiukaan sen korkean hyötysuhteen takia.

-   Mies, mökki saaressa ja polttopuu vaikeammin saatavilla

Anoppikin, joka on hyvin tarkka löylyistä, kehui kiuasta. Meillä on saaressa vuoden vanha rosterinen VETO2 puukiuas yläliitäntähormilla. Kiviä olen laittanut koko päällisen täydeltä. 

-   Palaute Habitaressa

Talokauppojen yhteydessä ajattelin vaihtaa saunassa olleen vanhan kiukaan uuteen. Otin yhdet löylyt ja totesin heti että eipäs lähdekään kiuas vaihtoon. Saunassa on 80-luvulla valmistettu Veto-sähkökiuas.

-   Palaute Habitaressa

Hienoa, että VETO on vielä olemassa. Meillä on ollut teidän puukiuas vuodesta 1984. Kaikki kehuvat. Edellinenkin oli VETO, kun ostettiin mökkipaikka. 

-   Kevätmessuilla

Meillä on 18 vuotta vanha VETO sähkökiuas kotona ja 15 vuotta vanha VETO puukiuas mökillä. Siinä vain arina on vähän vääntynyt. Sen voisin uusia lähiaikoina. 

-   Kevätmessuilla

Tulipesän takaseinän paksuus on hieno juttu, että se on tehty noin vahvaksi. Hienoa, että valmistatte vielä. Luulin, että valmistus on lopetettu.

-   Kevätmessuilla

Tästä kiukaasta olen kuullut paljon hyvää! 

-   Kevätmessuilla

Timanttiset löylyt!

-   Sähköpostitse koskien puukiuasta

Lämpimät terveiset Kuopiosta! Rakastamme sitä – uutta kiuastamme!

-   Somen kautta

VETO kiuas, joka on kestänyt isältä pojalle rantasaunassamme. Tarkkaa vuotta hankinnasta ei ole muistissa, mutta se oli silloin kun kosteutta saunaan tuova kaukalo oli uutuus. Kiinnostaakin mikä vuosi se mahtoi olla? Terveisin tyytyväiset saunojat Asikkalasta.

-   Somen kautta

Hei, meillä on tällainen vanha, ihana ja yhä toimiva Veto-kiuas. Vuosi sitten muutimme 50-luvulla rakennettuun rivitaloon Munkkivuoressa. Aprikoimme toimisiko vanha kiuas yhä. Nuohooja vahvisti, että kiuas oli täysin käyttökunnossa – siitä rohkaistuneina lämmitimme saunan ja meidän oli vaikea uskoa, että se oli löylykunnossa jo kahdenkymmenen minuutin jälkeen.

-   Sähköpostitse (1/2)

Rivitalomme on valmistunut vuonna 1957 eikä kiuasta ole koskaan vaihdettu. Ja jos vaihdetaan, niin pidämme huolen, että uusi kiuas on myös Veto-kiuas. Sen verran erinomainen se mielestämme on! 

-   Sähköpostitse (2/2)

Nuohooja tuli alas katolta ja sanoi, että jo piipusta pystyi päättelemään, että saunasta saattaisi löytyä Veto-kiuas.

-   kesäasunto siikajärvellä

Kiitos nopeasta toimituksesta Muko Oy:lle. Moni on ihmetellyt nopeaa toimitustanne. Alla kuva vanhasta ja hyvin palvelleesta kiukaiden Rollsista 🙂 

-   sähköpostitse kuvan kanssa

Paras kiuas!

-   somen kautta

Ostin Veto-kiukaan sähköisenä muutama viikko sitten, maksoi kyllä, mutta on hyvät löylyt, ja vastukset ei ole kosketuksissa kiviin. Ensi kokemukset loistavat. 

-   somen kautta

Parhaat löylyt jotka olen ikinä kokenut. 

-   somen kautta

Sellainen on saunassa. Voin suositella!

-   somen kautta

Puulämmitteinen Veto kiuas on ollut saunassamme 38 vuotta. Olemme hyvin tyytyväisiä. Hinta on korkeampi kuin monella muulla kiukaalla, mutta klapien käytössä tulee säästöä. 

-   somen kautta

Juuri koekäytetty! Huippu!

-   somen kautta

Eilen testattu Veto2! Todella tehokas isoon saunaan! Vastaava muu maksaa 2800 ja Veto 2050! Takuu 5 vuotta!

-   somen kautta

Täältä voi hankkia kunnon kiukaan joka kestää ja kestää ja kestää….. Maailman parhaat kiukaat. Laatu ja kestävyys on suunnittelun A ja O tässä yrityksessä. 

-   googlen kautta

Saunaa on nyt pari kertaa lämmitetty uudella kiukaalla ja löylyt ovat erinomaiset 🙂 Kaiken lisäksi sauna todellakin lämpiää hämmästyttävän nopeasti. 

-   sähköpostitse

Haluaisin kiittää erinomaisesta, kärsivällisestä, palvelusta! Teillä on huipputuote, jota on ilo esitellä saunavieraillemme!

-   sähköpostitse

Saatiin asennettua Veto lauantaina saareen ja se on juuri niin hyvä, kuin kaikki ovat väittäneet. Pyöritin itse noin vuosikymmenen metallialan firmaa, erityinen kiitos laadukkaasta työn jäljestä tuotteessanne.

-   Antti S.

Meillä Veto2 mökillä ja aivan parhaat löylyt – ja nopeasti lämpiää.

-   somen kautta

Meillä Veto sähkökiuas ollut 21v. Hyvä on! 

-   somen kautta

Nopeasti lämpenee sähkömallikin! 

-   somen kautta

Erinomainen kiuas. Jo vuosia olen nauttinut hyvistä löylyistä. Riittää kun vaihtaa kivet kerran vuodessa. 

-   somen kautta

Paras kiuas ikinä. Lämpenee nopeasti ja kosteat pehmeät löylyt. Todella tyytyväinen. 

-   somen kautta

Hyvät löylyt ja kestää isältä pojalle. 

-   somen kautta

Vaimoni veli suositteli meille Muko Veto Elektro sähkökiuasta, en ole katunut sen hankintaa. Paras ostos ikinä. 

-   somen kautta

Minulla ollut sähkökiuas muko veto elektro ainakin 25v vielä toimii hyvin, kylvetään vähintään joka toinen päivä. 

-   somen kautta

Kyl se vaan on niin että nappiosumaa ei voi enää parantaa. Mitään ei saa muuttaa. 

-   somen kautta
×

1. TOIMITUSEHDOT

YLEISTÄ

Verkkokaupan tuotteita myy Muko Oy (y-tunnus 1546309-1). Myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille ja yrityksille Suomeen. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja postikulujen muutoksiin.

 

MAKSUTAVAT

Tuotteet ja niiden postikulut maksetaan tilauksen yhteydessä. Verkkokaupassa voidaan maksaa seuraavilla maksutavoilla:

Maksaminen tapahtuu Paytrail-sivuston kautta.

 

TILAUSVAHVISTUS

Kaikki tilaukset vahvistetaan sähköpostilla, jossa ilmoitetaan tilauksen hinta, toimituskulut sekä tilatut tuotteet. Tilausvahvistuksen saaminen edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista tilauksen yhteydessä. Asiakas sitoutuu jokaisen tilauksen yhteydessä voimassa oleviin toimitusehtoihin.

 

MAKSUPALVELUN TARJOAJA

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7

Innova 2

Lutakonaukio 7

40100 Jyväskylä

Puhelin: 0207 181830

 

TOIMITUSAIKA

Käsittelemme tilauksen kaupan aukioloaikana kun maksu on suoritettu. Toimitusaika lähetyksille on noin 2-3 arkipäivää. Poikkeavista toimitusajoista ilmoitamme heti tilauksen saatuamme. Jos maksuna on tilisiirto ennakkomaksuna, pidämme varausta 5 arkipäivää jonka jälkeen tilaus raukeaa jos maksu on suorittamatta. 

 

TOIMITUSTAVAT 

Nouto

Ostetut tuotteet on noudettavissa varastoltamme (Hankasuontie 12, 00390 Helsinki) aukioloaikojemme mukaisesti.

Kotiinkuljetus 

Voit tilata kotiinkuljetuksen oston yhteydessä. Toimituskulut sisältävät rahti- ja pakkauskulut. Paketit toimitetaan perille asti antamaasi osoitteeseen arkipäivinä yleensä klo 11-16 välillä. Voit myös valita toimituksen esim. työpaikallesi mikäli et ole kotona päiväsaikaan.

 

VAIHTO- JA PALAUTUSEHDOT

Myönnämme kiukaillemme 30 päivän tyytyväisyystakuun, eli tavallista pidemmän palautusoikeuden. Muilla tuotteilla (ml. erillinen ohjauskeskus) on Suomen kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus. HUOM! Aina ennen palautusta, ota yhteyttä meihin puhelimitse tai sähköpostitse. Palautettavista tuotteista asiakkaan tulee itse maksaa palautuksesta koituvat lähetyskulut. Kun palautus on hyväksytty, rahat palautetaan tilillesi palautuksen vastaanoton ja käsittelyn jälkeen.

 

MUUTA

Pidätämme oikeuden muuttaa toimitusehtojamme. Asiakkaan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin. Muko Oy käsittelee kaikki asiakastiedot täysin luottamuksellisesti. 

Helsinki, 20.6.2018

 

2. MUKO OY YLEINEN TIETOSUOJASELOSTE

1. REKISTERINPITÄJÄ

Muko Oy (”Muko” tai ”me”) käsittelee toiminnassaan henkilötietoja asiakassuhteen hoitamiseen, asiakasviestinnän mahdollistamiseksi, tehtyjen sopimusten toteuttamiseksi sekä suoramarkkinointitarkoituksiin. Lisäksi keräämme analytiikkatietoa verkkosivujemme kävijöistä. 

Henkilöasiakkaiden lisäksi Mukolla on yhteisöasiakkaita ja yhteistyökumppaneita, joiden edustajien henkilötietoja voidaan käsitellä osana tätä rekisteriä. Yhteisöasiakkaiden edustajien tietoja käytetään vain yhteisölle kohdistuvan viestinnän ja markkinoinnin toteuttamiseen. 

Huomaathan, että tämä Tietosuojaseloste soveltuu ainoastaan Mukon rekisterinpitäjänä suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn. 

Alla kerromme lisää henkilötietojesi käsittelystä. 

 

2. YHTEYSTIEDOT 

Rekisterinpitäjä yhteystiedot:

Muko Oy

1546309-1

Hankasuontie 12, 00390 Helsinki

muko(a)muko.fi 

www.muko.fi

 

Rekisteristä vastaava henkilö: 

Muko Oy:n tietosuojavastaava 

Muko Oy 

1546309-1

Hankasuontie 12, 00390 Helsinki 

muko(a)muko.fi

 

2. KERÄTYT TIEDOT 

Asiakkaat ja markkinointikontaktit

Etu- ja sukunimi 

Henkilötunnus

Titteli ja ammattinimike 

Yhteystiedot 

Suoramarkkinointiin liittyvät suostumukset, kiellot ja muut tiedot tai annetut lisätiedot

Yhteisöasiakkaiden edustajien osalta organisaatio ja asema ja yhteisön asiakkuuteen liittyvät muut tiedot 

 

Verkkosivut 

IP-osoite

URL-reitti sivustolla 

Vierailun ajankohta 

Selaintyyppi ja -versio 

Laitetyyppi 

Verkksivulta uutiskirjeen tilanneen nimi ja sähköposti

Sivuilla hyödynnetään lisäksi evästeitä. 

Käytämme verkkosivuillamme Google Analytics-työkalua. Lisää tietoa Google Analyticsin tietosuojasta on saatavilla osoitteessa https://support.google.com/analytics/answer/6004245?hl=fi

 

4. MISTÄ SAAMME HENKILÖTIEDOT?

Lähtökohtaisesti saamme tämän Tietosuojaselosteen mukaisesti käsiteltävät tiedot rekisteröidyiltä itseltään.

Verkkosivuilta kerätty data tallentuu palvelimelle vierailun yhteydessä.

 

5. TIETOJEN KÄSITTELYN TARKOITUKSET

Henkilötietoja voidaan lisäksi käyttää seuraaviin muihin lain ja suostumusten mukaisiin käyttötarkoituksiin:

Palvelun tuottamiseen tai sopimussuhteen täyttämiseen.

Henkilötietoja voidaan käyttää digitaalisiin palveluihin rekisteröityessä tai erilaisiin suostumuksiin ja sopimuksien hallintaan.

Asiakasviestintään ja asiakassuhteen hoitamiseen.

Henkilötietoja käytetään Mukon ja Asiakkaan välisen asiakassuhteen hallintaan ja hoitamiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä viestintään.

Jos otat meihin yhteyttä, käytämme annettuja tietoja kysymyksiin vastaamiseen ja mahdollisten ongelmien ratkaisemiseen sekä viestisi käsittelyyn.

Suoramarkkinointitarkoituksiin.

Mikäli olet antanut suostumuksesi suoramarkkinoinnin vastaanottamiseen, voimme lähettää sinulle tiedotteita Mukon toiminnasta ja tapahtumista sekä muita suoramarkkinointimateriaaleja.

Rekisteröidyllä on aina oikeus kieltää meitä käyttämästä henkilötietoja suoramarkkinointiin, markkinatutkimukseen tai profilointiin olemalla meihin yhteydessä yllä osoitettujen yhteystietojen mukaisesti taikka käyttämällä suoramarkkinointiviestien tai uutiskirjeen yhteydessä tarjottavaa tilauksen peruuttamismahdollisuutta.

 

6. SÄILYTYSAIKA

Säilytämme henkilötietoja ainoastaan niin kauan, kuin lainsäädäntö vaatii tai kuin ne ovat on tarpeellisia yllä yksilöityjen käyttötarkoituksien toteuttamiseksi.

 

7. HENKILÖTIETOJEN SIIRTÄMINEN EUROOPAN TALOUSALUEEN ULKOPUOLELLE 

Saatamme käsitellä henkilötietoja järjestelmissä, jotka siirtävät tietoja Euroopan Unionin ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Jos Euroopan komissio ei ole katsonut kohdemaan tietosuojan tasoa riittäväksi, takaamme sopimuskäytäntöjemme (esimerkiksi Euroopan komission mallilausekkeet henkilötietojen siirtämisestä kolmansiin maihin) tai muiden toimenpiteiden avulla riittävän tietosuojan tason henkilötiedoillesi.

 

8. HENKILÖTIETOJEN VASTAANOTTAJARYHMÄT

Voimme luovuttaa tietoja poikkeustapauksessa tahoille, joiden kanssa meillä on voimassaolevat sopimukset, joiden mukaisesti tahot sitoutuvat rajoittamaan henkilötietojen käyttöä sekä noudattamaan vähintään tämän Tietoturvaselosteen mukaisia yksityisyys- ja tietoturvastandardeja.

Muutoin emme luovuta henkilötietojasi Muko organisaation ulkopuolisille osapuolille, lukuun ottamatta seuraavia tilanteita:

Oikeudellisista syistä.

Voimme luovuttaa henkilötietoja Muko organisaation ulkopuolisille osapuolille, jos pääsy henkilötietoihin on kohtuullisesti katsoen tarpeellista (i) soveltuvan lain, sääntelyn tai tuomioistuimen päätöksen noudattamiseksi; (ii) petoksen, rahanpesun, terrorismin rahoittamisen taikka tietoturva- tai teknisten ongelmien havaitsemiseksi, estämiseksi tai muutoin asian käsittelemiseksi; tai (iii) Mukon tai asiakkaidemme omaisuuden suojelemiseksi tai turvallisuuden takaamiseksi taikka yleisen edun edellyttämien tarkoitusten varmistamiseksi lainsäädännön mukaisesti.

Valtuutetuille palveluntarjoajille.

Voimme luovuttaa henkilötietoja meille palveluita suorittaville valtuutetuille palveluntarjoajille. Sopimuksemme palveluntarjoajiemme kanssa sisältävät sitoumukset, joiden mukaisesti palveluntarjoajat sitoutuvat rajoittamaan henkilötietojen käyttöä sekä noudattamaan vähintään tämän Tietoturvaselosteen mukaisia yksityisyys- ja tietoturvastandardeja.

Nimenomaisella suostumuksellasi.

Voimme luovuttaa henkilötietoja Muko organisaation ulkopuolisille kolmansille osapuolille muista, kuin edellä mainituista syistä, kun meillä on siihen rekisteröidyn nimenomainen suostumus. Rekisteröidyllä on oikeus peruuttaa tällainen suostumus milloin tahansa.

 

9. REKISTERÖIDYN OIKEUDET

Oikeus saada pääsy tietoihin

Rekisteröidyillä on oikeus saada pääsy henkilötietoihinsa, joita Muko käsittelee. Voit halutessasi ottaa meihin yhteyttä selvittääksesi, mitä henkilötietoja käsittelemme sekä mihin tarkoitukseen näitä tietoja käytetään.

Oikeus vaatia tiedon korjaamista

Sinulla on oikeus saada virheelliset, epätarkat, vaillinaiset, vanhentuneet tai tarpeettomat henkilötiedot, joita säilytämme, korjatuiksi tai täydennetyiksi toimestamme. Ottamalla meihin yhteyttä voit päivittää esimerkiksi yhteystietosi tai muut henkilötietosi.

Oikeus vaatia tiedon poistamista

Voit pyytää meitä poistamaan henkilötietosi. Suoritamme pyyntösi mukaiset toimenpiteet, mikäli meillä ei ole oikeutettua syytä olla poistamatta tietoa.

Vastustamisoikeus ja oikeus rajoittaa käsittelyä

Sinulla on oikeus vastustaa tietojesi käsittelyä tai profilointia, jos tietojasi käsitellään suoramarkkinointia varten. Sinulla on oikeus vaatia henkilötietojesi käsittelyn rajoittamista myös muun muassa silloin, kun sinua koskevat tiedot eivät pidä paikkaansa. Lisäksi sinulla on tietyissä erityistilanteissa oikeus vastustaa henkilötietojesi käsittelyä, jos perusteena on henkilökohtainen erityistilanne.

Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen

Rekisteröidyllä on oikeus saada henkilötietonsa meiltä jäsennellyssä ja yleisesti käytetyssä muodossa sekä itsenäisesti siirtää tiedot kolmannelle osapuolelle.

Oikeuksien käyttäminen

Jos haluat käyttää jotakin ylläolevista oikeuksista, pyydämme lähettämään Mukolle postitse tai sähköpostitse seuraavat tiedot: nimi, osoite, puhelinnumero ja kopio voimassaolevasta henkilöllisyystodistuksesta. Henkilöllisyyden todistamiseksi voimme pyytää lisätietojen toimittamista.

Voimme hylätä pyynnöt, jotka toistuvat kohtuuttoman usein, ovat liiallisia tai jotka ovat selvästi perusteettomia.

 

10. TIETOTURVALLISUUS

Olemme toteuttaneet hallinnollisia, organisatorisia, teknisiä ja fyysisiä suojatoimenpiteitä keräämiemme ja käsittelemiemme henkilötietojen suojaamiseksi. Turvatoimemme on suunniteltu ylläpitämään asianmukainen taso tietojen luottamuksellisuuden, eheyden ja saatavuuden varmistamiseksi.

Henkilötietoja voivat käsitellä ainoastaan ne henkilöt, joiden työtehtävien puolesta tämä on perusteltua. Henkilötietojen käyttö on suojattu asianmukaisin käyttäjäkohtaisin tunnuksin, salasanoin ja käyttöoikeuksin.

 

11. VALITUKSEN TEKEMINEN

Sinulla on oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle, jos koet Mukon henkilötietojen käsittelyn olevan tietosuojalainsäädännön vastaista.

×
×

Tietoa Vedon takuusta

×

Oikean tehoinen (kW) kiuas valitaan löylyhuoneen kuutiotilavuuden (m3) perusteella. 

Laske löylyhuoneen kuutiotilavuus m3 (leveys x syvyys x korkeus).

Jos seinämateriaali on puuta, peruslähtökohtana on, että yhden kuutiometrin (m3) lämmittämiseen tarvitaan 1 kW tehoa.

Jos osa seinistä on lisäksi eristämätöntä seinäpintaa (kuten lasia, kiveä, tiiltä, betonia, lasitiiltä, kaakelia tai eristämätöntä hirttä) lisää saamaasi lukuun +1 jokaista eristämätöntä seinä- tai ikkunapinta-alan neliötä kohden. Huom. kuitenkin mitä enemmän eristämätöntä pinta-alaa on, lisätään lisäkuutioita suhteessa vähemmän. Eristämätön seinäpinta hidastaa saunan lämpiämistä ja vaatii kiukaalta enemmän tehoa. 

Vertaa saamaasi yhteislukua kiukaan tehotaulukkoon ja valitse oikean tehoinen kiuas. 

Apua oikean tehoisen kiukaan valintaan saa asiakaspalvelustamme p.0207 300 630 tai myynti@muko.fi 

×